Ensiapu kyynpuremaan ja ampiaisenpistoon

Kevätauringon lämmittäessä myrkylliset kyykäärmeet heräilevät talvihorroksestaan. Yleensä kyy luikertelee pakoon kun ihminen tömistelee lähistöllä, mutta uhattuna tai yllätettynä se puolustautuu puremalla. Myös ampiaisen- tai mehiläisenpisto voi olla vaarallinen esimerkiksi silloin, jos pistoja on useita tai pistokohta on pään alueella.

Ennen kesälomien sekä mökkeily- ja veneilykauden alkua on hyvä tarkistaa, että ensiapulaukusta löytyy paketti Ampikyytä. Tablettien hydrokortisoni vaikuttaa elimistössä tulehdusta välittäviin aineisiin lievittäen kipua ja vähentäen kuumotusta, punoitusta ja turvotusta. Kyyn purema on myrkyllinen, ja se vaatii aina lääkärin jatkohoitoa.

Mitä tehdä, jos kyy puree?

Kyykäärmeenpureman ensiavussa olennaista on olla koskematta puremakohtaan, ja jos purema on raajassa, välttää raajan liikuttelua. Ampikyy-tabletteja annetaan kerta-annoksena mahdollisimman pian pureman tapahduttua pienen nestemäärän kera. Ylimääräisen nesteen antamista tulee välttää. Puremakohta tuetaan lastoittamalla ja pidetään kohoasennossa, ja mahdollisuuksien mukaan pureman uhri kannetaan pois tapahtumapaikalta. Kyynpureman saanut kuuluu aina lääkärin jatkohoitoon, joten lääkäriin tulee ottaa yhteyttä viipymättä.

Miten ampiaisenpistoa hoidetaan?

Ampiaisen- ja mehiläisenpistot ovat yleensä harmittomia, joskin hetken kivuliaita. Ampikyy-tabletteja voi ottaa ensiavuksi piston aiheuttamaan polttavaan kipuun ja turvotukseen. Pistokohtaan jäänyt pistin otetaan pois, ja tavallisesti kohta paranee muutamassa päivässä ilman erityistä hoitoa. Tarvittaessa paikallista kipua voi lievittää myös kylmällä.

Vaarallisia ampiaisen- ja mehiläisenpistot voivat olla allergisille ja pienille lapsille. Kiireellistä apua saatetaan tarvita myös jos pistoja on useita tai pistokohta on pään tai kaulan alueella. Näissä tilanteissa on suositeltavaa ottaa yhteyttä lääkäriin. Jos pisto aiheuttaa hengitystä vaikeuttavan anafylaktisen reaktion, on soitettava välittömästi hätänumeroon 112 ja käytettävä henkilön omaa ensiapulääkettä, jos sellainen on saatavilla.

Ampikyyn vaikuttavana aineena on hydrokortisoni. Valmistetta käytetään ensiapuna kyykäärmeenpureman, ampiaisen- ja mehiläisenpiston aiheuttamiin reaktioihin. Annostus aikuisille ja yli 15-vuotiaille lapsille on 3 tablettia, 0–5-vuotiaille lapsille 1 tabletti ja 5–15-vuotiaille lapsille 2 tablettia. Ei pitkäaikaiseen käyttöön eikä tavallisten allergiaoireiden hoitoon. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen (05/2019).