Siitepölykausi on jo alkanut Suomessa

Siitepölykausi on Suomessa jo alkanut ja kausi kestää keväästä aina loppukesään asti. Lepän ja pähkinäpensaan kukinta alkaa ensimmäisenä maalis-huhtikuussa. Sen jälkeen kukkii Suomessa eniten siitepölyoireita aiheuttava koivu. Keskikesällä kukkivat heinät, joista ainakin 40 lajia aiheuttavat allergiaoireita. Pujon vuoro tulee heinäkuun puolen välin jälkeen. Pujo voi kukkia vielä uudelleen syyskuussa ja allergiakausi voi näin jatkua ensimmäisiin yöpakkasiin asti.

Suomen Etelä- ja Keskiosissa leviää parhaillaan pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä. Lepän siitepölymäärät ovat maan etelä- ja keskiosissa enimmäkseen kohtalaisia, mutta voivat nousta maan keskiosissa ajoittain runsaiksi. Kylmä sää ja sade ovat tekijöitä, jotka voivat paikallisesti laskea siitepölyn pitoisuuksia ilmassa. Tuulinen ja aurinkoinen sää taas lisää siitepölyn määrää ilmassa.

Turun yliopiston aerobiologian laitoksen siitepölytiedotus -sivustolta voit seurata ajantasaista siitepölyn määrää ja leviämistä omalla alueellasi.

Siitepölyallergian oireet

Siitepölyt aiheuttavat pääasiassa vesinuhaa, aivastelua, nenän kutinaa ja tukkoisuutta, yskää sekä astmaoireita. Myös silmäoireet, kuten silmien punoitus, kutina ja kirvely, ovat yleisiä. Lisäksi atooppinen ihottuma voi pahentua ja osalla väsymys saattaa lisääntyä.

Siitepölyallergiaa hoidetaan oireenmukaisesti ja hoito on hyvä aloittaa jo heti lievien oireiden ilmaantuessa.

Nenähuuhtelu puhdistaa nenän limakalvoja

Nenähuuhtelu on allergia- ja katupölykauden alkaessa keino helpottaa nenäoireita. Nenähuuhtelun avulla puhdistetaan mekaanisesti nenän limakalvoilta oireita aiheuttavat epäpuhtaudet, kuten katupöly ja siitepöly. Nenähuuhtelu helpottaa myös vuotavaa ja tukkoista nenää ohentamalla limakerrosta.

Nenähuuhtelu on toimenpide, jossa kehonlämpöistä fysiologista suolaliuosta kierrätetään nenän väliseinän takaa toisesta sieraimesta sisään ja toisesta ulos.

Kätevä nenähuuhteluun tarkoitettu Nenä Suola

Liuota Nenä Suola -pussin suola (2,7 g) 300 ml:aan (3 dl) lämmintä vettä ja kaada liuos nenäkannuun. Liuoksesta valmistuu nenähuuhteluun suositeltu 0,9 %:nen suolaliuos. Tee nenähuuhtelu nenäkannun ohjeen mukaan, tarvittaessa aamuin illoin.

Nenän limakalvoille suolavesi valutetaan niin, että vesi kiertää nenän väliseinän takaa sieraimesta toiseen. Suolavesi valutetaan ensin toisen sieraimen kautta ja puolta vaihdetaan puolessa välissä. Hengitys tapahtuu toimenpiteen ajan suun kautta. Nenään jäänyt neste niistetään lopuksi kevyesti sulkemalla vuorotellen toinen sierain.

Lue lisää allergiaoireiden oireenmukaisesta hoidosta Cetimax.fi sivustolta.